Elämää..

Parisuhde on kuin vieteriukko?

Ξ Heinäkuu 24th, 2008 | → 0 Comments | ∇ Yleinen |

Niin onkohan se näin? Mietin vaan sitä siltä kannalta, että tavallaan aina kun ihminen vedetään äärimmillen sehän venyy ja sitten kun tilanne rauhoittuu kaikki palaa ennalleen. Vai onko näin? Kaikista asioistahan jää tavallaan taistelu haavat tai jopa arvet. Tämä seikka tuli mieleeni kun tuossa parvekkeella kävin ja meidän alakerran mies, hän on jo ihan varmasti jotain lähellä sataa, no ehkä kuitenkin kasikymppinen, mutta kuitenkin. Hän kävelee kaksinkerroin, en tiedä mikä hänen selässään on mutta hän kävelee äärimmäisen kumarassa. Hänen vaimona on kuitenkin paljon pirtsakamman näköinen. Ilkeä mielestäni miestä kohtaan. Mutta siinäpä se, minun mielestäni asia näyttää tältä. En tiedä heidän yhteiselämästään mitään. En tiedä miltä mies on nuorena näyttänyt tai mitä vaimolleen on tehnyt. Silti olen muodostanut jonkinnäköisen mielipiteen. Voihan olla, että mies on ollut kohtuuton vaimolleen vuosikaudet, mutta nyt kun on tavallaan “vaikeammassa kunnossa” kerää ne säälipisteet? Olen vaan kuullut muutaman kerran miten hänen vaimonsa puhuttelee häntä ja minusta se on kamalaa, mietin vaan että jos taistelu haavat ja arvet onkin niin syvät, että ne kostetaan tai niiden kanssa ei voida elää. Onko silloin järkevää olla yhdessä.
Ja väkisinkin sitä alkaa miettimään omia taisteluvammojaan, onko kaikki sittenkään sen arvoista. Naisethan ei tunnetusti unohda. Voisinko minä viidenkymmenen vuoden päästä (olettaen, että ollaan molemmat hengissä ja yhdessä) olla katkera. Helposti voisin. Olisinko ilkeä? Varmasti olisin. Onhan se niin, että oman elämämme säveltäjiähän olemme jokainen ja huomattavasti helpompi vaihtoehto on jäädä kuin lähteä. Ja miksi sitä lähtisikään kun ei ole syytä, mutta jos tulisi niin vaikeita ja pahoja paikkoja että olisi lähdettävä…
Jotenkin vaan siitä alakerran naisesta paistaa ne haavat, koska en usko että kukaan muutoin olisi niin kurja kumppaniaan kohtaan. Vai olisiko? Olen itse aika-ajoittain aikamoinen riihipiru, mutta niin on kumppanikin. Jotenkin sitä aina vaan jaksaa ylittää huonot ajat ja silti rakastaa. Mutta siinäpä pulma, kuinka kauan jaksaa vieteriukko katkeamatta? Jaa-a. Tähän analysointiin perustan vertaukseni vieteriukkoon ja parisuhteeseen;)Totuushan kuitenkin on, että sinä päivänä kun oman syntymä kotinsa oven sulkee, ei vielä tiedä kaikkea sitä mitä elämässä tulee tapahtumaan ja hyvä niinkin. Sitä ei vaan silloin arvosta kun sen oven laittaa kiinni. Mutta monia kertoja sen jälkeen kyllä. Ainakin allekirjoittanut. Joo ei ne mun vanhemmat sittenkään niin pahoja ollut kuin muistin!