Niin se on hienoa. Olotila nimittäin. Päätä jomottaa, silmiä kirvelee, lompakko tuntuu yllättävän keveältä, kamala jano koko ajan, väsyttää, tekee mieli kaikkea roskasettiä. Kyllä se on darra von darra. Erittäin harvinainen nykyisin, joten jopa salaa vähän nautinkin tästä. Saa maata, ei tarvitse tehdä mitään ja surutta voi syödä sitten mitä ikinä keksiikin:) on se hieno, mutta harvinainen sairaus.
Oltiin eilen siis terassilla miehen kanssa. Emppu oli anoppilassa hoidossa ensi kertaa koko yön ja hyvin oli heillä mennyt. Voi siis huoletta joskus toistekin jättää. Meillä olikin oikein mukava ja onnistunut ilta. Harvinaista herkkua. Olla ihan kaksin liikkeellä. Mutta ei sen enempiä lähden nattimaan darrastani ja syömään…
t. Darra von darra Paronitar Mega-ateria ja pizzaa jahvalla, sekä pientä naposteltavaa jos joku jaksais hakea kaupasta 
On se vaan niin ihmeellistä. Vieläkin jaksan omaa onneani ihmetellä. En voi käsittää kuinka tuo pieni ihana otus on löytänyt tiensä tänne meille. Meille kotiin ja meidän sydämiin. On sillä vaan niin valloittava hymy, että siitä olisin vaikka valmis maksamaan sen miljuuna dollaria. Kääntäisin vaikka kaikki kiven kolot ja metsien sienet ne rahat löytääkseni. Kyllä! Onneksi tämä ihanuus on silti ilmaista ja se toistuu monta kertaa päivässä. Oikea miljoonan dollarin mies;)
Kun nyt sitten niistämisestä on päästy on alkanut yskä kierre. Kerrassaan hienoa. Ehkä tämä tauti tästä kuitenkin jossain vaiheessa taittuu. Ja onneksi ei ole kuumetta, niin kyllä tämän jotenkin kestää. Mutta ei ole kuitenkaan mukavaa yskiä keuhkoja pihalle koko ajan, toivottavasti poika ei saa yskää. Olen pyrkinyt desinfioimaan käteni joka välissä.
Ei kerrassaan mitään erityisen kivaa tai tylsää tapahtunut koko päivänä. M,M ja V kävivät juhannus-suunnitelma-palaveeraamassa illalla meillä. Menua mietittiin ja päätöksetkin tehtiin. Jokirapuja, lohta, grillikylkeä ja kasviksia jne.. unohtamatta ah niin ihanaa makkaraa, jonka joudun passaamaan. Ekat ja vikat makkarat tälle kesälle taisi mennä silloin ennen oksu tautia ja ikävä kyllä oksu tauti tulee mieleeni joka kerta kun ajattelenkin makkaraa, sinänsä ikävä kun en ole koskaan käiveröön päin sylkäissyt. Harmittavainen takaisku. Tietenkin vyötärö tästä kiittelee. Mieli ei niinkään. Tätä menuuta mietittiin ihan siksi, että lihat jota pojat haluaa on hyvä hakea tietystä paikasta ja kalat sekä ravut. Tehtiin siis työnjako, mitä miehet hakee ja mitä me. Voin siis kokemuksen syvällä äänellä sanoa, että todennäköisesti meillä on todella paljon kasviksia jotka me käymme hakemassa ja ukot unohtaa puolet lihoista… heh heh… juomat tosiaan varmaan ei heiltä unohdu, ne on messissä ja saletisti.
Eipä tässä juhannukseenkaan kovin paljoa ole aikaa. Toivottavasti olisi mukavat ilmat, kun mökkikin otettiin viikoksi. Miehet tulee sitten perässä. Me mennään poikien kanssa jo aiemmin.
Flunssassa koko poppoo. Torstaista Emppu, joka jo alkaa olla kuosissa, sitten lauantaina minä ja mies sitten uskollisesti sunnuntaina perässä. Mutta meilläpä kävi munkki, mun vanhemmat tulivat viikonlopuksi ja siksipä meillä on ollut maan parhaat hoitajat. Meidän mielestä.
Äiti ensi töikseen perjantai illalla alkoi pesemään ikkunoita ja tauluja???????????????? Niin, minä en sitä sen enempiä ihmetellyt, kun tunnen tuon kyseisen rouvasihmisen aikas hyvin ja koska olen elämäni ensi kuukaudet majaillut hänen kohtunsa kätköissä, en myöskään viitsi hänen toimiaan kaikin ajoin kyseenalaistaa:) Sen voin todeta, että mies kyllä vähän ihmetteli ja totesi, ettei pojat kyllä töissä usko kun kysyy, että arvaatteko mitä anoppi teki ensimmäiseksi kun tuli kylään.. Niin pesi meidän taulut. Ei sitä varmaan usko moni muukaan, mutta todettakoon vielä äitini siisteydestä sen verran, että muistan kun pienenä menimme jonnekin kylään, ihmiset hädissään ryntäilivät ja huusivat PIILOTTAKAA IMURI, piilottakaa imuri, heh heh. Ei sen puoleen viihdyn minäkin siisteydessä, mutta en pärjää tässä lajissa ollenkaan äidilleni.
Uksa ja mummo rakastaa poikaa kyllä ihan ylikaiken, sen näkee joka asiassa. Kyllä taas kelpasi olla, kun he hoitivat Kirppua. Äiti sanoikin, että tuntuu ihan kun Kirppu olisi oma tekemä. 
Mummo ja Kirppuliini leipoivat ensimmäistä kertaa, mutta se päättyikin hieman suruisasti, koska kun mummo antoi Kirpulle taikinan eteen, poika pari kertaa tökki sitä etusormellaan ja alkoi itkemään. Taisi olla kummitus taikinaa. Mummo totesi, että täytynee vielä tovi odotella, että pojasta saa leivonta kaverin. Pullat olivat joka tapauksessa oikein onnistuneita ja hyviä.
Ulkoilu jäi ikävä kyllä vähälle, kun oli niin heikko happi. Harmittaa vaan kun olisi ollut niin mukavat kelit. Ensi kerralla sitten. Rauma kuittaa ja kumartaa.
Huomenta vaan. Ihana aamu. Aurinko paistaa. Mies meni vasta 9 töihin ja sain kahvit tähän sohvalle, jossa olin torkuttelemassa kun poika ajali taxillaan ja mies hoisi tämän vahtimis puolen. Eilen oltiin illalla Maijan kanssa kahvittelemassa, ihan kaksin, kun yleensä meillä on pojat mukana. Eikä siinä ehdi muuta kuin palvomaan poikia, aina jää joku juttu kesken. Oli kyllä niin rento olo koko illan. Ja nyt vielä aamu jatkui niin loisteliaana. Minusta hauskimmat yllätykselliset jutut ovat juuri tällaisia. Saa jotain odottamatta.
Mummo ja uksa tulee viikonlopuksi kylään, tosin menemme lauantaina jo turkuun isomummolle, koska sunnuntai aamusta suuntaamme Empun, papan ja isomummon kanssa risteilemään. Tottakai pojan on päästävä jo pallomereen polskimaan. Katsotaan tykkääkö vai ei. On tullut itsekin ihan pienestä risteiltyä kyseisen mummon kanssa. Ja monesti. Se on vähän niinkuin jo perinne. Kaikki lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset jne.. on varmasti mummon kanssa jonkin reissun tehnyt. Ja aina on ollut hirmu hulvatonta. Meidän mummo ei ole oikeastaan kovin perinteinen pullalle ja ruoalle tuksuva mummeli. Mummo on enemmän sellainen rokki. Hänet pitäisi ihan nähdä livenä… häntä ei riitä sanat kuvaamaan. Nyt mummolla on alkanut muisti vähän tekemään tepposia, mutta se ei tahtia haittaa. Nyt hänellä vasta hauskat jutut onkin, pappa aina varmistaa onko asia tosi vai mummon muistama;)
Ei, kai tässä auta kuin pukea poika ja äiti ja lähteä ulkoilemaan. Ihana aurinkoinen ilma.
Tämä on siis järjestyksessä sadas kirjoitukseni, hienoa.
Aamu alkoi ihanalla pikku-oravan hymyllä. En voi muuta kuin nauraa kun näkee Kirpun iloisen ja hampaan täytteisen hymyn. On hän loistavan näköinen hampaineen. Hampaiden tulon jälkeen poika muistuttaa erehdyttävästi Tikua pikku-oravista. Eikös se ole Tiku, jolla on vielä semmoinen rako siinä etuhampaiden välissä? No, jos se on Taku niin sitten Takua.
Eilen oltiin vauva kerhossa ja taas oli niin hauskaa. Ainakin pojalla. Mun kyllä vaan täytyy itse ihmetellä, että eikö niillä äipyköillä ole muuta puhuttavaa kuin synnytys tai lapsen kehitys. Siis mitä lapset osaa ja ei osaa. Yritän kääntää aina aiheen ihan johonkin muuhun, mutta huomaan että pian taas puhutaan jonkun kakan väristä tai hampaiden tulosta. Ei siinä sinänsä mitään, mutta itse kaipaisin jotain muita juttuja. Ensi kerralla on viimeinen kerta. Tuskin enää sitten ensi syksynä mennään. Tai eihän sitä tiedä, jos kuitenkin olen vielä sitten kotona. On vähän hankalaa päättää lähtiskö töihin vai olisiko kotona. Katsotaan jos jotain mielenkiintoista ilmaantuu. Onhan tässä oltukin melkein kaksi vuotta kotona, alkaa olemaan jo ihan pihalla työelämästä. Eihän sitä tiedä vaikkei kukaan minua töihin ottaisikaan.
En ole tarkoituksellakaan lukenut ikävästä pedofiili isästä. Tietää lukemattakin sen paskan. En voi käsittää ihmisen pahuutta. Kuinka kukaan voi olla niin julma. Sairas maailma. Kun katselee päivän otsikoita lehdissä, harvoin enää on mitään iloista luettavaa. Olenkin tietoisesti valinnut olla lukematta kaikkea ikävää. En halua elää tällaisessa maailmassa missä tapahtuu niin paljon järkyttäviä asioita. En tiedä onko tämä sitten parempi vaihtoehto, ettei tiedä julmuuksista, mutta ainakin mieli on iloisempi.
Joku super väsymys on salaa iskenyt. Suorastaan vetänyt tajun ihan kankaalle. Se on tullut todellakin salaa, en ole osannut lukea varoitusmerkkejä, joita on ollut toki ilmassa, mutta kiiren keskellä on vaan jäänyt havainnoimatta. Kaiken minkä teen tai aloitan tekemään, jää joko kesken tai joudun tekemään sen useampaan otteeseen. Armoton takaraivo vit….tus hakkaa koko ajan ohimolla. Mikään ei jaksa kiinnostaa hetkeä kauempaa. On vaan jotenkin niin pirullinen olo. Kämppä näyttää kaottiselta, olo on kaottinen, roppa kaipaa romantiikkaa ja huoltoa, vaatekaappi on täynnä käyttämättömiä vaatteita (joko liian pieniä tai suuria), mörökölli minut vieköön, mutta ukkokin on sangen ärsyttävän näköinen ja tapainen, varsinkin sen samaisen ukon huone alkaa jurppimaan oikein urakalla. Se on sen näköinen kuin hirosiman hirveys.
Ja kerpele sentään tiedän just ihan tarkkaan mistä tämä kaikki johtuu. Ne on ne pirun kivikautiset. Epäonnen lukuiset sellaiset. Kolmannettoista peräjälkeen. Synnytyksen jälkeen oli koko ajan, nyt oli jopa jo viiden viikon tauko. Siis niinkuin normaalistikin ihmisellä kuuluisi olla. Nämä nyt vaan tuntuu taas kestävän ja kestävän. Sen kahdeksan päivää jo. Missä on ne ajat kun menkat oli kolme päiväiset ja ei sattunut minnekkään, en tiedä. Kai se on vintattava kohta tämä kohtu seinään. Eipä tee mieli enää muuta tehdä. Eroon vaan. Ja tehtävänsäkin se on jo tehnyt. Ei tule enää meitsistä minkäänlaisia pikkuisia- tai isoja palleroita. Se oli siinä. Ainut mikä ei ärsytä on pikku-ukkeli, kun hän on vaan aina niin aurinkoinen. Ei semmoiselle voisi olla ärtynyt. Omalle pullea poskiselle pojalle…
P.S. Täällä olisi yksi vähänkäytetty kohtu ilmaiseksi ensimmäiselle haluavalle. Munajohtimet kaupan päällisiksi;)
JIHAA!!!!!!!! 4-0, pyörin eilen tuskissani sohvalla miesväen nukkuessa. Mahaan sattui, välillä ei voinut katsoa, hiki oli kokoajan pinnassa ja pulssi korkealla katossa. Mutta onneksi kipu ja hikoilu loppui jo sitten mitalien jaossa. Pronssi on hieno saavutus, ei ollenkaan tarvitse mielestäni hävetä. Tietysti kulta olisi ollut ihan superia, mutta täytyy muistaa, että realisti tässäkin asiassa on hyvä olla. Mikään ei ole niin makeaa kuin voitto, makeammaksi sen tekee vain se, että voittaa RUOTSIN.
Täällä katsellaan aamun piirrettyjä ja Kirppu säntäilee ympäri kämppää taxillaan. Kuola vana vain perässään. Joo, taas tulee hampaita. Nyt on alhaalla komeat kolme ja ylhäällä neljä varmaa tapausta, olen kuitenkin mielestäni nähnyt siellä viisi, mutta en mene ihan takuuseen kun se hampaiden tutkiminen ei ole ihan yksinkertaista hommaa:) Nyt alkaa hampaiden pesukin olemaan hänestä jo hauskaa. Aikaisemmin kun hän näki harjan, hänellä alkoi jo kamala kakominen, pelkästä näkemisestä. Nyt jo ihan mielellään laittaa sen ihan itsenäisesti suuhunkin, tosin väärinpäin, mutta edistystä kuitenkin. Minä sitten hoidan sen varsinaisen pesun..
Täällä on tumma ja tuulinen aamu. Ei näytä ainakaan siltä, että tänään olisi luvassa mitään ulkoilu aktiviteettia. Sunnuntai taitaa siis mennä ihan levon kannalla. Tänään on pakko vedellä päikkärit. Tuli valvottu niin pitkään. Kahden aikaan vielä katsoin kelloa, ei se uni tule tosiaan heti tollaisen pelin jälkeen, sitten neljän aikaan Kirppu huuteli itkuhälyttimeen. Ja jo totuttuun tapaan siellä hän istui itkuhälytin kädessä. Otin pojan ja kömmimme sänkyyn. Mikään ei ole niin ihanaa kuin pienet kädet jotka kietoutuu kaulaan ja vierestä kuuluu tasaista hyrinää. Mietin yöllä kuinka onnellinen olen. Terve ihana poika. Tuntui kuin sydän olisi pakahtunut onnesta. Tunne on sanoin kuvaamaton.
Ennen inhosin yli kaiken heräämistä. Koin sen jotenkin kovin kurjaksi. Olisin vain halunnut jatkaa unia ja kääntää kylkeä. Siis en ole koskaan ollut aamu ihminen. Nykyisin on toisin. Kirppu kun ei ole syntymästään saakka nukkunut koskaan kovin myöhään. Viimeistään seiskalta ollaan ylhäällä ja yleensä jo kuudelta kukutaan. Tässä on nyt kuitenkin tapahtunut niinkin hienosti, että minustakin on aika kivaa jo nykyisin nousta? Enää ei väsytä aamuisin, se kai johtuu siitä että varsin aikaisin tässä talossa koko perhe vetelee sikeitä. Kirpun sisäinen kello ei myöskään tunne minkäänlaista käsitettä onko viikonloppu vai arki, tai siitä meneekö nukkumaan ilta kahdeksalta vai kymmeneltä. Herääminen tapahtuu olosuhteista riippumatta aina ennen seitsämää. Mutta onpahan meillä ainakin sitten maailman ihanin nahkavekkari:) Tässä talossa ei ole kukaan aikoihin nukkunut pommiin!
Eemeli on oppinut sanoja: vauva, äiti (tai ätä, sinne päin kuitenkin), ei ei, tavuja taa taa ja kaiken näköistä muuta puhetta, josta ei ihan voi olla varma tulee taukoamatta. Kiljuminen ja huuto, on myös hieno tapa ilmaista itseään. On se varmaan hienoa huomata minkälaisia ääniä itsestä lähtee! Niitä hän sitten välillä ihmettelee ja välillä ne saa hänet nauramaan aivan katketakseen. Hän on myös huomannut, että jos hän tekee jotain ja vanhemmat nauraa, asia on syytä toistaa. Ja kuka sanoo, että lapset eivät ole älykkäitä:) Ei sanaa tulee toistettua omasta mielestä jo ihan kyllästymiseen asti ja kyllä poikakin sanoo ei ei, kun tietää ettei saisi koskea, mutta silti olisi ihan pakko.
Tänään siis SUOMI-VENÄJÄ, varmaa on että tässä päässä on yksi erittäin hermostunut katsoja. Ja en varmaan ole ainoa suomalainen jota jänskättää. Jos olisin pessimisti, olisin vakuuttunut että suomelle käy hassusti, mutta olen päättänyt ajatella yltiö optimisesti ja Suomi siis voittaa!!!
Minä nyt vaan olen sellainen ihminen, että salaisuuden pitäminen on äärimmäisen haastavaa minulle. Ei sillä, ettei minulle voi salaisuutta kertoa, kyllä pystyn sen pitämään, mutta se on vaan minulle todella haasteellista. Kaikista vaikeinta on pitää mukavia salaisuuksia, sellaisia mitä haluaisi kertoa, jotta muut yllättyisivät tai olisivat ihmeissään. Nyt oma elämä on salaisuuksia pullollaan, asioita mistä ei nyt vaan voi tai uskalla vielä puhua. Eli haastavia aikoja minun osaltani elellään. Onko selkärankaa vai nope:) Se punnitaan lähikuukausina, mutta palaan näihin salaisuuksiin tuonnenpana, kunhan niistä voi puhua.
Eemelin muutaman yön uusin keksintö on: Istua itkuhälytin kädessä keskellä yötä omassa sängyssään ja odottaa, että äiti tai isi hakee viereen nukkumaan!!!! Ja arvata saattaa, että kun hän tähän järjestelyyn tottuu, (koska olen öisin niin pökkyrässä etten jaksa pistää kampoihin vaan suosiolla otan pojan ja mennään poski poskea vasten isin kainaloon.) voi olla himppusen hankalaa totuttaa siihen, että omassa sängyssä koisitaan koko yö. En osaa kuvata sanoin miltä poika näyttää keskellä yötä se hälytin kädessä, mutta voin vain todeta, että se on ehkä koomisinta mitä olen koskaan nähnyt. Hälytin meillä on pakko olla kissojen takia, ei voi pitää ovia auki. En oikein vielä uskalla vaikka Eemeli jo aika iso onkin.
Emppu on nyt myös ymmärtänyt kuinka taxilla pääsee kynnysten yli.. eli vapaa pääsy joka huoneeseen, se kyllä hieman tuotta meikäläisille harmaantuvia hiuskiehkuroita, koska kaikki mihin hän yltää lähtee käytännössä mukaan tai lattialle. Viikonloppuna siis edessä operaatio: tavaroiden siirtäminen vaatehuoneisiin piiloon. Tämäkin on asia mitä allekirjoittanut on aina vannonut, minä en ainakaan ala siirtelemään tavaroita pois tieltä tai varastoon kun lapsia tulee. En tiennyt mistä puhuin!!!
Paino on ollut laskusuhdanteinen. Positiivista siis sekin. Eilen kokeilin vanhoja housuja, sanottakoon että vielä on tosiaankin töitä tehtävä… Mutta meni ne sentään jalkaan, joskus ei ole polvista noussut ylöspäin.
Ja hyvä SUOMI! En kyllä tasan noussut katsomaan, mutta hienoa että voitti.
Hyvää äitienpäivää niin omalle kuin muillekkin äideille!
Täällä on meneillään ensimmäinen äitienpäivä ja Eemeli on järjestänyt oikein aamu-eemeli-shown!!! Siihen kuuluu iloista naurua, kiljuntaaa, huutoa, maiskutusta, lentopusujen lähettelyä, taxilla hurjaa kipittelyä, hurjan paljon epämääräistä jutustelua! Hienoa olla juuri Eemelin äiti. Kyllä hän on niin ihana murukas. Äidin oma kulta ja ilon tuoja. Elämä hymyilee.
Seuraava sivu »