Järkevät hormoonit!

Ξ Helmikuu 9th, 2008 | → 0 Comments | ∇ Yleinen |

On se kumma miten rakkaus vaan voi kasvaa. Eemeli on viisi kuukautta ja tietenkin äidin mielestä maailman suloisin vauva. Kiloja oli kertynyt 10,2 ja pituutta 70cm viime neuvola käynnillä. Kovasti on kasvanut. Muistuikin aamulla mieleen päivä synnytyksen jälkeen kun Eemeli tuotiin minulle, ihmettelin että tässä hän nyt on. Mitä mun pitää tehdä??? Hyvin on mennyt. Ainoastaan ikävää oli kun pari viikkoa sitten jouduimme sairaalaan rs-viruksen takia, ei ollut todellakaan mukava katsella kun pieni oli kipeänä. Hän oli kuitenkin urhea, eikä edes itkenyt muuten kuin hoitojen aikana. Olisin varmaan itsekin itkenyt kun räkää imetään letkulla ja kamalan happinaamarin kautta annettua lääkettä.
Mies meni töihin ja odottelemme, että hän tulee takaisin. Lähdemme Väiskin 1v. synttäreille, kuumat bileet siis tiedossa.
Aamu hommat on tehty, kaikki on kiltisti saanut aamupuuronsa syötyä, mukaan lukien mies ja minä. Emppuliini on kova poika jo syömään kiinteitä ruokia, uppoaa hyvin. Hampaita on tullut kokonaiset kaksi ja siitä kai johtui lukuisat yöheräämiset. Nyt mennään kahdella heräämisellä, se on jo aika hyvä äidille, mutta kyllä kokonaiset yöunet saisivat jo tulla. Vaikka ihmettelen, etten kyllä missään vaiheessa ole ollut väsynyt tai univelkainen. Kai olen saanut päikkäreillä hyvin otettua kiinni yölliset rumbailut. Herra Töpseli Nenä on partsilla nukkumassa ja tässä onkin ollut hyvää aikaa puuhailla omia juttuja, mutta tietenkin olen jumittuneena koneella ja kohta on kiire laittaa itseään, vaikka onnistuuhan se hänen hereillä ollessaankin.
Nykyisin parhaat asiat Empun mielestä on postin avaaminen ja pyykkien ripustaminen kuivumaan, äiti räpsäsee pyykit suoriksi ja poika nauraa? En tiedä mikä siinä niin hauskaa on, mutta heko heko. Postin avaamisen ymmärtää, rapiseehan ne sitten hienosti.. Eemeli huuteli parvekkeelta äitiä rytkyttämään, tietenkin menin, samalla kissat pyörii uhkaavasti koneen lähellä. Ei voi muuta kuin rytkyttää ja rukoilla, ettei teksti katoa taivaan tuulin. Tällä kertaa olin onnekas ja teksti säilyi! Olen huomannut ettei nykyään olisi pahitteeksi vaikka olisi neljä kättä. Mutta vastaavasti olen huomannut kuinka pirun hyvä yksi kätinen minusta on tullut. Toisessa kädessä vauva, ja toisella hoituu imurointi, tiskaus, viikkaus, kirjoittaminen, ompelu ja auton korjaaminen:) no ehkei ihan tuo, mutta aika lähelle. Kaikki onnistuu kun vaan on tarpeeksi tahtoa.
Niin ja sitten kaiken muun ohella, minuun on iskenyt vauvakuume!!!!!!!!!!! Hulluutta, kun on jo vauva valmiina kotona. En ymmärrä mistä johtuu, mutta olen vakuuttunut että noilla hormooneilla on jotakin tekemistä asian kanssa, koska järki kyllä sanoo, ettei nyt ole oikea aika vauvakuumelle. Että näin meillä, miten teillä?

 

Päivityksiä

Ξ Helmikuu 1st, 2008 | → 0 Comments | ∇ Yleinen |

Joo, sitä sanotaaan ettei suutarin lapsilla ole kenkiä, tai ainakin äitini sanoo niin. En ole bloggaillut juuri siitä syystä. Systeemit on ollut setissä. Mieheni tekee työkseen näitä hommia, mutta kotona useasti olen joutunut huomaamaan, että homma ei vaan kerta kaikkiaan toimi! No, ei hätää nyt toimii taas… Katsotaan kuinka kauan?
Meillä oli myös tässä toissa päivänä vuosi päivä, kokonaiset viisi komeaa vuotta. Tuohon aikaan mahtuu paljon iloa, surua, rakkautta ja nyt tietenkin ihana Eemeli. Kyselinkin mieheltä, kun en vessanpyntystä timanttia löytänyt oliko hän kenties sen piilottanut jonnekkin muualle, kuulemma hiljaista oli. No, jatkan etsintää jos silti se timantti jostain putkahtaisi. Mutta eipä sen puoleen, olen tiennyt mitä olen nainut, ettei niitä timantteja taida ihan joka vuosi muutoinkaan tipahdella, mutta täytyy tunnustaa, että koska ei ollut mulla timanttia, ei ollut miehelläkään mitään ylläriä. Sen verran kiukusta kuitenkin kihisin. Ehkä ens vuonna sitten tajuaa vaikka yllättää mut viehkolla tanssi esityksellä:)
Muistan kun ystäväni Maijan kanssa sääliteltiin raskaana ollessamma naisia, joiden vauvat jo puoli vuotiaana painaa kymmenen kiloa. No, säälin nyt itseäni, Eemeli 5kk ja 10 kg. Mitäs säälin. Säälin palkkana, kipeät niskat!
Eemeli murisee. Ihan niinkuin koirat, joka asiaan mikä ei ole häen mielestään hyvä juttu, suu menee suppuun ja alkaa murina?? EN tosiaan ymmärrä miksi, meillä on kissoja, kehräyksen tajuaisin jotenkuten. Konttaus asento otetaan, sillä vaan ei tiedetä vielä mitä tehdä. Jos pää nousisi, niin konttaus kyllä alkaisi. Selältään mennään mahalleen. Naurua ja juttua kyllä tulee. Kiinteitä syödään, mutta yöllä halutaan heräillä vielä ihan liian usein minun makuuni. Poika on selkeästi yhtä herkkä uninen kuin mieheni. Muutoin jos olisi minuun tullut, nukkuisi kuin uppotukki vaikka maailma räjähtäisi. Odotan jo innolla kun saa nukkua koko yön, ilman herätyksiä.
Kärsivällisyyteni on kasvanut. En hermostu enää mistään. No miehelle kyllä, mutta muuten en. Ihmettelen kyllä ettei pinna pala vaikka kuinka rassais ja olisi huonosti nukuttuja öitä takana. Ehkä luonto siis oikeasti hoitelee hommansa. Mene ja tiedä, mutta kyllä ne jotka tuntee mut tietää, että nollasta sataseen ei mene kauan… Nyt nautin rauhassa yhden siiderin, menen nukkumaan ja huomenna on mun vapaa päivä, mies hoitaa Eemeliä ja äiti saa nukkua!