Odotan jo innolla, että närästys loppuisi vauvan syntymän jälkeen. Onpa nimittäin sellaista, että ehkä tunnin päivässä EI närästä, muuten sitten kyllä koko ajan. Ei ole enää kuin pienen pienoinen apu renniestäkään. Helpottaa hetkeksi. Maha on jotensakkin valahtanut alas. Toivottavasti se tarkoittaa, että synnytys on ihan oven takana. Olisin jo kovinkin valmis tekemään tämän urheilu suorituksen. Kipukaan ei haittaa. Saa sattua vaikka kuinka kunhan tulisi ulos. Niin ja olisi tietenkin terve.
Verenpaineita olen seuraillut kotona. Eivät ole nousseet, ellen ole sitten tehnyt jotain. Makuullaan vaan ei kykene olemaan ihan koko ajan. Siivosinkin juuri. Ihan sen takia, että oman käden jälki on aina oman käden. Ei sillä, että miehen siivous ei tyydyttäisi, mutta jotenkin se on vaan niin hienompaa kun on itse tehnyt ja totuuden nimissä on kai siistimpääkin;) Saa myös ajan kulumaan ja toivottavasti maha asukkaaseen vauhtia, että ymmärtäisi alkaa tulla jo mamin ja papan luo. Olisimme jo enemmän kuin valmiit tapaamaan.
Heikosti on asioita tapahtunut. Kun on kotona ja levossa ei ole pahemmin mitään raportoitavaa. Kauhean mielenkiintoista ei kai ole makaaminen ja syöminen. Siitä tulikin mieleeni, että ruoka aika lähestyy, pastat kuumenemaan. Ja eikun keräämään voimia koitokseen. Täytynee ostaa karkkia, jotta voin sitten synnytyksen jälkeen jaella niitä sairaalassa ihmisille, jotka olen haukkunut tai muuten pahoinpidellyt tuskissani.
Kuuma on. Ei voi muuta sanoa. Tuli taas vietettyä sairaalassa yö verenpaineiden takia. Että osas olla tylsää. Olin huoneessa, jossa ei tv:tä ja minulle se on sama kuin nistille huumeetta olo:) no ehkä ei ihan mutta lähelle. Sen lisäksi osasto oli pullollaan uusia ihmisen alkuja, söpöjä söpöjä ja sitten se oma on vaan mahassa. Oli kurjaa ja ryvin taas itsesäälissä sen 24h. Jos paineet eivät olisi laskeneet olisivat käynnistäneet synnytyksen. Viikon päästä maanantaina menen sairaalaan uudestaan ja tilannetta sitten katsellaan sen mukaan. Vauvan tämän hetkiseksi painoarvioksi saatiin 3.6kg. Ihan hyvän kokonen, vähän jännittää se, että jos vauveli aikoo majailla vielä kuukauden kohdussa, se on aikamoinen jätti. No, eipähän ne painoarviot ihan sata varmoja ole.. Ja isoa vauvaa on helpompi hoitaa??? Niin varmaan, jos sitä jaksaa edes nostaa, heh heh. No se koko ei ole mikään ongelma. Kunhan synnytys sujuisi hyvin ja vauva on terve, millään muulla ei ole sitten väliä.
Ei ole tullut kauheasti kirjoiteltua, mutta siihen on syynä lähinnä oma vetämätön olo ja se, että elämä pyörii vain mahan ympärillä. Odotusta. Odotusta. Onkohan se tulossa? No, nyt nipisti vähän olikohan se supistus, mitä nyt tapahtuu jne. Kun ei ole kokemusta, niin ei tiedä ja joka ainoa asia askarruttaa. Lisäksi mies on kotona niin saan rääkätä sitä puheillani, niin ei ole edes niin paljon mitään asiaakaan.
Soitin muuten sairaalasta yöllä miehelle, puolustuksekseni sanon, olin saanut nukahtamispillerin… Ja ihmettelin, että miksei Markus Pöyhönen ja Sofia Zidan verenpaineita mitata vaikka ne pussailee koko ajan??? Niin, sitähän sopii tietenkin miettiä yöllä 12 aikaan, jos ja kun ei ole muuta tekemistä?? Mies ihmetteli mitä kamaa ne on oikein antanut.. No, minua vaan nauratti. Kai sitten puhelun jälkeen on unikin tullut, koska en muista enää yöstä muuta.
Olisin aika valmista kauraa siihen synnytys touhuun. EI edes haittaa vaikka se sattuu. Tämä loppuajan odottaminen on tuskallista. Ja tietenkin vielä sitten tulee tällaiset helteet. Muutenkin on tukala olla. Närästää entistä enemmän. Turvottaa, varsinkin jalkapöydät, niin ja pää ja kädet. Voi olla, että räjähdän. Maha on tiellä joka paikassa. Vauva muljahtelee vatsassa. Hikottelee monesti päivässä. Yöt menee suurimman ajan vessassa. Kuorsaaminen on saanut aivan uudet mitta suhteet. Miehenkin unet kärsii. Yritän vakuutella, että sisälläni asuu vielä ihan se oma itseni, ilman mahaa ja turvotuksia. En kuitenkaan ole ihan vakuuttunut asiasta. Odottavan aika on pitkä ja kivikkoinen:) Mutta eipä tässä nyt enää kovin kauan ole kun vauvan kanssa tavataan:) Se piristää aina.
Ei jaksa edes kirjoittaa. Liian kuuma. Olin vaihtelun vuoksi ja virkistykseksi sairaalassa taas yhden yön viime perjantaina ja siitä hyvästä olen nyt maannut monta päivää ja korvista alkaa jo pikku hiljaa savu nousemaan. Vihaan makaamista. Siitä tulee niin kovin väsyneeksi vaikka kaiken järjen mukaan tulisi olla virkeimmillään. Haaveilen jopa kävely lenkistä, mikä laiskalle luonteelleni ei ehkä ole erityisen tavanomaista. Ehkä tämä tästä kuitenkin alkaa taas menemään omalla painollaan. Toivoisin niin kovasti, että nämä viimeiset viikot/päivät menisi nopeasti. Sekin helpottaisi kun tietäisi, koska synnytys olisi. Mutta eihän sitä tietystikään voi tietää. On vaan odottamista ja odottamista. Mies on onneksi lomalla, niin ei tarvitse yksin odottaa. Olisihan tietysti mukavampaa ja aikakin kuluisi vikkelämmin kun voitaisiin lähteä johonkin reissuun, mutta ei nyt sitten enää uskalla kun verenpaineeni nousee näköjään istumisen ajattelemisestakin. Sen voin vaan todeta, että loppu raskaus on mielestäni helvettiä. En tykkää yhtään. En taivu enää. Närästää. Itkettää ja sitten varsinkin itkettää kun alkaa miettimään, että onko lapsi terve. Ja sohvalla maatessa ei ole mitään muuta kuin aikaa miettiä kaikkea maan ja taivaan välillä. Painoa on tullut hienot 5kg reilussa viikossa, ihan vaan turvotuksesta. Naama on kuin botoxilla pumpattu ja nilkat, no ei edes tunnista jaloiksi. Jalkapöydät on ihan kamalan näköiset. Erittäin seksikäs olo. Olen helpottanut omaa oloani ajattelemalla, niin että kun lapseni on sitten miljardeja tienaava formulakuski tai jääkiekkoilija, hän palkitsee kurjan nykyolotilani kaikella kivalla hienolla:) sillä jaksaa taas hetken verran. No ei nyt sentään. Palkinto on varmaan nähdä hänet ensi kerran ihan livenä… Ei vaan jaksaisi odottaa.
Tänään on ollut niin hienot ilmat. Ei siis jaksa eikä voi valittaa. Käytiin miehen kummejen luona, mies laittoi heille heidän elämänsä ensimmäisen tietokoneen käyttö kuntoon. Asiaan saa erilaiset mittasuhteet se, että pariskunta on 76-vuotiaita. Niin, hiiren käyttökään ei ollut tuttua. Siinä oli jotain koomisia tapauksia ja nauraa kyllä sai.
Aina yhtä iki hauska anoppini, oli ommellut pienelle kaksi peittoa. Koska hän oli nähnyt yhden tuttavamme vauvan kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla vauvalla oli ollut sama valtionpussi=äitiyspakkauksesta tuleva makuupussi… Hänen mielestään vauvalla tulee olla vaihtoehtoja mitä voi sitten eri tilanteissa käyttää. Oli myös tehnyt talvea varten mustaviinimarja mehua meille, kun satuin vaan maisitsemaan viime viikolla hänelle, että harmittaa kun ei ole mummon tekemää mehua talvea varten varastossa. Hän oli reippaana käynyt poimimassa marjat ja tehnyt mehut. Ei voi olla kuin tyytyväinen tähän anoppiin:) Jos ukko joskus sattuisi vaihtumaan, niin anopin ainakin pidän, heh heh.. Toivoa sopii, että ukkelikin pysyy lopun elämän, mutta mistä sitä ikinä voi tietää mitä tapahtuu.
Kolli istuu eteisessä laukun vieressä ja näyttää siltä kuin olisi maailmalle lähtemässä. Huvittavan näköinen. Ehkä kaipaa isäntäänsä. Mies lähti irroittelemaan kesäloman alkua ja viimeistä kertaa ennen vauvan tuloa. Sopisi siis ainakin huomiseen pysyä kohdussa. Ihan luvan kanssa lähti. Ajattelin, että kannattaa hänenkin vähän rentoutua pitkän työn täyteisen talven jälkeen ja kohtahan se vauvaralli alkaa, niin eihän täältä pääse enää minnekkään, no ainakaan hetkeen.
Tänään taas on tullut nukuttua parit päikkärit. Päikkäri annos on noussut 2-3 kertaan päivässä. Varmaan vaikuttaa se kun öisin saa nousta ylös just aina kun on nukahtanut. Ja aamulla tuntuu siltä kuin ei olisikaan nukkunut koko yönä. Kyllähän se väkisinkin väsyttää. Sitten vielä mahan kanssa ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin nukkua kyljellään. Sängystä pääseminen aiheuttaa myös monen moisia peliliikkeitä. Ei onnistu ihan vaan niin, että ylös ja veskiin. Se on tarkoin laskelmoitua rytkyttämistä, että saa kehon ylös ja toimimaan. Surku hupaisaa. Siinä kestää juuri niin kauan, että on ihan pakko herätä. Sitten lasketaan tunti lampaita ja mietitään missä unet viipyy. Näin siis jatketaan siihen asti, että on aika herätä. Vessa käyntien määrä on jo kyllä ihan rikollisen paljon. En tiedä onko kaikilla rakaana olevilla sama vika. Varmaankin. Kyllä tässä heikompi hermoista välillä hirvittää. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, lopussa se kiitos sitten seisoo ja siihenhän ei onneksi ole enää niin kovinkaan kauan.
Kotiin päästiin. Ylidramaattinen luonteeni oli heti vakuuttunut, että pahintahan tässä on pelättävä. Onneksi ei meillä kummallakaan hätää ja ennen kaikkea vauvalla. Vauva on jo yli kolmen kilon, joten eipähän se haittaisi vaikka syntyisi ja on kaikin puolin kehittynyt. Ei kun odottelemaan, että vauva suvaitsee syntyä ja toivotaan, että odotus sujuu loppuun kotosalla ja mallikkaasti. Tilannetta tietysti seurataan, ettei paineet enää nousisi ja myös raskausmyrkytyksen muita oireita on seurattava. Hyvillä mielin kuitenkin olen, kun päästivät kotiin ja ei ole mitään erityistä vaaraa siihen sairastua. Pelkkä päivän oleminen otti koville ja nostan hattua kaikille, jotka joutuvat olemaan vuodelevossa. Käy varmasti ihan työstä!!!!
Just niin. Nyt tää lähtee sairaalaan. Verenpaineet kohollaan. Ei muita oireita. Siksi eivät tiedä onko kyseessä raskausmyrkytys vai jokin muu??? Katsotaan kotiudunko tänään vai kuukauden päästä. Onhan tää mennytkin jo aivan liian hyvin. Jotainhan on aina satuttava. Eipä sen puoleen, että vauva voi kyllä hyvin ja ei kai tässä mitään katastrofia ole tulossa, mutta ajatus kuukaudesta sairaalassa ei kyllä saa mieltä mitenkään iloiseksi. Jos ei minusta mitään kuulu aikoihin, olen piinaamassa lääkäreitä ja kätilötätejä. Säälin jo heitä etukäteen, aion olla hankala. Koska nyt jo valmiiksi kiukuttaa!!!