Pidänkii ihan ite ja ainoastaan naisille. Niin varpajaiset. Kun ihmettelen. Todella ihmettelen. Miksi miesten tulee järjestää varpajaiset? En ymmärrä onko se siitä siittiön lahjoituksesta vai mistä? On vaikea tajuta sitä ihan just nyt. Ihan varmaan senkin takia, että en ole huomannut, että mieheni olisi lihonnut kymmenen kiloa, liioin hänen kätensä, jalkansa saati sitten mahansa ei ole turvonnut ihan järjettömän kokoiseksi ja en ole myöskään huomannut, että hän valittaisi niitä särkevän jatkuvasti. En ole huomannut hänen huono olo tilaansa, lukuun ottamatta niitä kertoja jolloin sen on ylenmääräinen viinan juonti aiheuttanut. En ole huomannut, että hän päivittäin miettii miksi vauva ei juuri nyt liiku, onko se ihan terve, mikähän siitäkin tulee, onko kaikki kunnossa, supisteleeko, tuleeko maitoa, itkettää, naurattaa, ja jumalauta en ole huomannut, että se ravaa vessassa vartin välein. En ole huomannut näitä asioita. En ole. Mutta sen olen huomannut kuka ne varpajaiset aikoo viettää. Niin hän. En minä. Ihmettelen vaan. Juma. Jotta en rutkuttaisi, niin olen päättänytkin vietää jälkivarpparit, niin ne on sitten semmoset, että ihan kaikki naiset on tervetulleita. Vedetään pää täyteen. Itketään. Huudetaan. Ja juostaan munasillaan. Tervetuloa ystävät. Jälkivarpparit järjestetään sitten ensi kesänä näihin aikoihin. Nii kato ku ei sitä varmaan aikaisemmin pääsee. Miehellä on niitä varpajaisia sen verran enemmän ja useammin;) Ja kai se toinen pikkumies roikkuu rintavarustuksessa ainakin ensi kesään asti. Ja jos isäänsä tulee, ei kai sitä saa vieroitettua koskaan. Näillä puheilla kuitenkin ensi kesää odotellessa.
On ollut kaikenlaista. Iloista ja suruista.
Kotiin tulin tiistaina ja serkun tyttö tuli pariksi päivää, ennen kuin aloittaa kesätyönsä. Lähtöä aikaisti myös se tosi asia, että hänellä on tänään elämänsä ensimmäiset treffit. Ja kyllä siitä on juttua piisannutkin;) On mietitty kuinka sitten jos sataa vettä, ihmeteltiin miehen kanssa että mitä se nyt sitten haittaisi… Mieskin kysyi, että onko ne treffit jossain puskassa vai? Heh. No, ei ole mutta tukka kuulemma menee ihan pilalle jos kastuu. Tietenkin, ollaanpa me aikas tyhmiä. Siitä on vaan niin paljon aikaa kun on murehtinut tuollaisia asioita, että ei voi millään muistaa. Olisi itsekkin mukava muistaa miltä se tuntui kun ei voinut melkein pysyä housuissa kun tiesi, että tapaa toisen. Kovin hellyttävä tämä serkun tyttö on. Pohtii asioita monesta eri näkökulmasta, en omasta mielestä ole ollut noin järkevä tuon ikäisenä. Tai kypsä. Asuin jo pois kotoa, mutta aika lapsellinen olin omasta mielestä näin jälkikäteen ajateltuna. Nyt jännittämään miten treffit menee. Itse menen neuvolaan ja samalla vien tytön bussille. Viikko 30 alkanut, olo on paksu. Vatsa on tiellä. Baby liikkuu koko ajan. Viimeisiä viikkoja viedään.
Joka ainoa kerta kun vedän jotain makeaa mahaani, niin ei tosiaan kestä kauan kun simahdan. Se on merkillistä. Nukahdan melkein välittömästi siitä kun olen nauttinut jotain karkkia tai jädeä. Sitten siinä vetelen unta palloon vartinkin verran, niin ja ihan sikeästi ja varmana siitä, että olen nukkunut onneni ohi. Todella tuntuu siltä kuin aikaa olisi kulunut kunnon yö unien verran. Nokosten jälkeen olenkin ihan yhtä pirteä kuin kunnolla nukutun yön. Ihan hauska. En vaan tiedä mistä se semmoinen sammuminen johtuu.
Tänään oltiin vähän shoppailemassa, ihan vaan oikeastaan vauvalle, mutta tarttuuhan sitä melkeinpä väkisin jotain itsellekin aina mukaan. Vähän niinkuin vaatteisiin olisi ommeltu tarrateippejä ja sitten niihin jää kiinni kaikki ne just ei niin tarpeelliset tavarat, mutta onhan ne toki ihan pakko ostaa. No ei siinä mitään. Mukavahan se vaan on.
Lomailu maistuu täällä vanhempien kodissa oikein mukavalta. A) Koska täällä saa oikeasti vaan olla, tekemättä mitään ja B) kaiken, jopa ruuankin saa melkeestään ihan tohon nokkansa alle, ei siis juuri mitään muuta kuin olla ja ihmetellä, mikäs sen parempaa ja passaa mulle paremmin kuin hyvin.
Oon niin väsähtänt. Että voi kamaluus. Ihan jumissa. Kaiken energian imee tämä istualtaan oleminen. En voi käsittää miten voikin näin väsyttää. Ehkä johtuu siitä kun nukuin suhteellisen huonosti taas viime yönä. Pissa rumbaa, sitä jos mitä riittää näillä raskaus viikoilla. En kyllä jaksa ymmärtää miksi öisin pitää ravata siellä saamarin veeceessä, kun päivällä jaksais ja vois juosta siellä paljon paremmalla mielellä. Sitten oli taas liian kuumaa. Liian kylmää. Liian ahdistavaa. Liian hereillä oleva vauva mahassa. Liian hipelöivä mies vieressä. Liikaa tavaraa rakossa. Ihan just liikaa kaikkea ja oikeastaan ei juuri sitten mitään. Mutta nyt sitten taas väsyttää ja väsyttää. Niin ja unohdinko? Öisin on aivan liian valoisaa… Että ei voi mitään, nyt tuntuu siltä että on ihan liikaa kaikkea. Lähdenkin sunnuntaina erittäin hyvillä mielillä maailmalle. Toivon, että siellä on kaikki sopivaa. Ettei tulis ihan liikaa taas toivottua:)
Miehen siskon pojat tulee tänään illalla meille. Luvassa on siis menoa ja meininkiä. Pojat on teini-iässä. Onneksi meillä riittää puhaa. Koneita on paljon ja monia erilaisia, niin ei sitten synny mitään erimielisyyksiäkään kun on vaihtoehtoja mitä käyttää. Viimeksi tosin kiusasin poikia kun olivat käymässä, että joutuvat lähtemään mun kanssa joka päivä piknikille ja ottamaan aurinko sekä uimaan kanssani. Eivät olleet pojat asiasta kovin innoissaan:) Minua kyllä hymyilytti. Voisin kyllä yrittää jekutta poikia tosissani tekemään jotain mistä tiedän ettei varmasti olisi mielissään. No on mulla tässä muutama päivä aikaa keksiä, mitä se sitten olisi. Jotain sen täytyy olla, minkä pojatkin muistavat loppuelämänsä. Kjeh kjeh.. Ei kun suunnitelemaan.
Raadollinen ilma, pilvinen, mutta lämmin. Olisi sitten kylmää tai kuumaa. Inhoon tämmöstä ihme keliä, kun ei oo mikään. Ei aurinkoa, mutta ei sitten kyllä viileäkään. Meillä päin ei ole edes satanut, vaikka sadetta luvattiinkin. Se tulisi ihan tarpeeseen, jotta kukat ja eläimet saisivat vettä. Niin ja tietenkin ilma puhdistuisi. Ois taas tosi kiva elää ja hengittää.
Aamulla tuli taas vaihtelun vuoksi ja muistin virkistämiseksi siivottua. En tiedä. Olenko ehkä jo vähän hullu, niinkuin siivoushullu. Imuroin joka päivä ja lattiatkin tulee pestyä useamman kerran viikossa. On se vähän sairasta minunkin mielestä. Toivottavasti en ehdi enää ihan noin paljoa siivoilemaan kunhan Vaahteramäki syntyy. Koska tää alkaa jo huolestuttaa minuakin. Mikä pahinta, mun mielestä silti on aina ihan kaoottisen sotkuista? En tosiaankaan ymmärrä miten se on mahdollista. Olin aamusta niin ylpeä itsestäni kun osasin korjata mopin, joka oli mennyt rikki. Joo, joskus olen aika väkivaltainen siivotessani. Mutta siitäpä olinkin niin polleana, kun vanha ja uskollinen moppi toimii taas kuin uusi. Hullulla on halvat huvit, niinhän sitä sanotaan ja näköjään se pitelee ihan paikkaansa. Aivoissa ei siis edelleenkään minkäälaista edistystä tai toimintaa. Eipä voi mitään. Ai, niin uusin himoni on tomaatit. Inhoan muuten tomaattia. Ainoastaan pidän siitä paistettuna vaikka pizzan päällä. Niin ja nyt haluan vain noita ihania punaisia pyöryläisiä vedellä menemään enemmän kuin mitään muuta. Totta puhuakseni, ei ne edes maistu hyvälle. Kai se on sitten se koostumus mikä niissä himoittaa, mene ja tiedä. Nyt on pakko vääntäytyä päikkäreille, ihan meni voimat.
Nyt se on sitten tapahtunut. Juuri se mitä olen aina ihan eniten pelännyt ja ehkäpä jopa vähän inhonnutkin. Minusta on tullut samanlainen. Aivoton, ainoastaan vauvoista puhuva imbesilli. En keksi mitään järkevää puhuttavaa. Ainoastaan puhun vauvoista, synnytyksestä, lasten vaatteiden väristä ja tietenkin siitä kuinka super hyper hyvä äiti minusta tulee. Kuinkahan metsään menen? Sen aika näyttää. Muistan kun ystäväni olivat raskaana ja ihmettelin miten niiden aivo kapasiteetti on nollaantunut ja jutun aiheet olivat vähintäänkin puuduttavia, että mikä helvetti niitä oikein vaivaa. Muo oikeesti, jopa saattoi joskus kyllästyttää niiden seura. Niin ja nyt oon ihan just semmonen samanlainen. Tosi kivaa. Alkaakohan mun ystävät karttamaan mun älykästä ja ihanaa seuraa. Sietämätön ajatus. Uskaltaako ne?? Huomaan vaan, että edellinen älykäs keskustelu jonkun kaverin kanssa on taidettu käydä viime vuoden puolella, että on siinä sitten vierähtänyt tovi jos toinenkin. Kamalaa. Nytkin yritän oikein pinnistää ja saada jonkin kuningas ajatuksen, mistä voisin sitten raportoida ja älykkyydelläni loistaa. Mutta ei mitään tapahdu yläkerrassa. Ei kerta kaikkiaan mitään. On vaan sellainen pimeä aukko siellä. Ihan oikeesti, näen siellä pelkkää mustaa. Ehkä vähän beigeä tai jotain sen suuntaista ainakin. Jos raskaus vielä kaiken lisäksi tuhoaa aivosolut pysyvästi, niin eipähän meikäläiselle jää paljoa millä sen jälkeen mällätä. Kun ei niitä ole ollut alun alkaenkaan kovin paljoa, millä juhlia. Nään jo tulevaisuuteni. Istun 15 vuoden päästä kaupan kassalla. Pää edelleenkin ihan tyhjää täynnä. Osaan tervehtiä ja kiittää. Lasta en voi todellakaan auttaa matiikan läksyissä, sillä enhän muista paljon on 1+1. Muistan juuri ja juuri ihmisten syntymäpäivät, mutta en osta kellekkään ikinä mitään, koska kaupan kassalla on niin pienet tulot, että nehän ei riitä mihinkään saati lahjoihin. Ei kyllä voi sanoa, että tulevaisuus ihan hirmuisesti häikäisis… Hjälp mej!!!
Oon nukkunut tosi huonosti. Koko ajan kääntyilly yöllä. Mikään asento ei ollut hyvä. Oli liian kuuma. Ja sitten alkoi ärsyttä. Mies joka kerta kun käännyin rapsutti minuu jostain kohtaa. Koska olen kiltti, en viitsinyt yöllä saada mitään kohtausta. Toisaalta tykkään kyllä rapsuttelusta. Varsinkin silloin kun en yritä nukkua. Enemmän pidän siitä silloin kun olen pyytänyt rapsuttelua. Jotenkii se sai mut yöllä vaan kauheeseen raivo tilaan. Mikä ei auttanut taas yhtään tässä nukkumis asiassa. Sitten mulla pyöri ihan kummallisia ajatuksia päässä. Sekään ei kyllä sitten unen saantia auttanut hitusestikaan. Sitten kissat, tai oikeastaan paremminkin pienempi kissa tiputteli jotain tavaroita pöydiltä. Puhelimet yms. Tosi loistokasta. Kyllä kävi muutamaan otteeseen mielessä kissojen ja miehen heittäminen vaatekaappiin. Kyllä kiristi. Ihmettelenkin miksi olen tänään näin hyvällä tuulella. Kaiken järjen mukaan ei pitäisi olla. Mene ja tiedä. Kohtahan se vauvakin tulee. Sitten valvotaan vaan kaikki. Kissat, mies, minä ja lapsi. Sitä tässä nyt sitten oikein innolla odotellaan. Koska minuunhan ei valvominen näköjään vaikuta, olen vaan ihan yhtä aurinkoinen kuin aina;) Oikein itseänikin häikäisee tämä oma valoisuus…
Mulla oli aamulla neuvolassa käynti. Lääkärillä aika, se siirtyikin keskiviikolta tälle päivälle. En tiedä mikä siinä lääkärissä tökkii, mutta se on aina ihan jumalattoman nyrpee. Jotenkin jaksaisin sen paremmin mies lääkäriltä. Tämä nainen on kyllä aivan käsittämätön tapaus. Rasittaa suorastaan, kun tiedän, että sen luo on mentävä. Ensinnäkin se ei hymyile ikinä. Toisekseen kun siltä kysyy jotain, on todennäköisempää se, ettei se vastaa kuin se että vastaa. Tulin aamulla siihen tulokseen, sillä vaan taitaa olla aika rankkaa. Tutkia nyt toisten alakertaa päivästä toiseen, niin kai siinä itelläkin hymy hyytyis. Mutta jokainen kai saa itse ammatinsa valita? No en tiedä. Onneksi ei tarvitse kuin enää käydä kerran sen luona. Kaikki oli joka tapauksessa ihan kunnossa. Niin jos sain ihan oikein pääteltyä. Kun sillä lääkärillä on kumma tapa murahdella jotain, mistä sitten saa todellakin päätellä mitä se tarkoitti, oletan kaiken olevan kunnossa. Pienen pieni irvistys siltä heltyi kun olin lähdössä pois. Se olikin varmaan vaan siksi, että se oli jumalattoman kiitollinen siitä että lähdin pois.
Ampiaisten vallankumous on alkanut. Yhden pesän verran ollaan jo otettu pois, mutta uutta pukkaa taas tulemaan. On nekin sitten niin vikkeliä, että elämä. Ja miksi just meiän partsille. Parempi ois kun menis naapuriin.
Sunnuntaina lähden vanhempien hoiteisiin. Ihanaa… Saa taas paljon hellyyttyä ja huolenpitoa. Sellaista mitä voi vain omilta vanhemmilta saada. Aitoa rakkautta. Ajattelin viedä pienen korkeasaaren, no eihän se varmasti nää tuolta mitään saati muista niistä eläimistä mitään, mutta on hänet sinne minusta vietävä. Ja onhan se mukava itsekkin mennä jellonia ja kaiken näkösiä höttösköpejä katsomaan. Oletan, että aurinko paistaa koko reissun ajan. Näin sen on oltava.
Tähän koneeseen on kohta pakko keksiä jokin lukitus systeemi, niin etten pääse kuin sähköpostiin, lukemaan uutiset ja tänne kirjoittamaan. Oon nyt useamman kerran pyörinyt kaikilla ihme sivuilla missä kerrotaan kaikkea kamalaa vauvoista ja sikiöistä. En voi itselleni mitään vaan menen ihan väkisinkin sinne just lukemaan kaikkea. Uskomatonta on se mitä kaikkea pienellä ihmisalulla voi olla vikana.. tai mitä kaikkea voi synnytyksessä tapahtua. Ihan käsittämätöntä, että miten ennen kun on ollut pitkät matkat sairaaloihin ja naiset ovat synnyttäneet saunoissa. Miten ne on silloin selviytynyt. Voi olla myös niin, että tällaisessa tietoyhteiskunnassa saa tietoa jolla ei sitten ole oikeasti mitään merkitystä tai sitten se koskee 0.000000000000001% ihmisistä. Kuitenkin olen vakaasti harkinnut, että pyydän miestä laittamaan koneeseen sellaisen lukitus systeemin, joka takaa sen, etten pääse tiettyjä sivuja lukemaan. Ennen on ollut helpompaa. Ei ole ollut internettiä. Ei ole saatu samalla tavalla tietoa kuin nykyään. Tietenkin on hyvä, että edistytään ja vääriä uskomuksia kumotaan. Tiedon hankkiminen on vaan nykyään niin kovin helppoa. Neuvolan täti sanoi mulle, että älä sitten usko ihan kaikkea mitä internetistä löydät. Että pitäydy vaan niissä tiedoissa, joita heiltä saa. Ihan super hyvä neuvo. Käytännön tasolla toteutan sitä todella huonosti. Vaikka toisaalta ei mulla ole mitään syytä uskoa, että jotain olisi vikana. Raskaus ei ole helppoa. Aina jokin asia askarruttaa tai mietityttää. Nostan kyllä hattua niille, jotka uskaltavat tehdä tämän useammin kuin kerran:)
Ei kannata murehtia. Nyt lähden masun kanssa ottamaan aurinkoa. En liikaa, sillai sopivasti vain. Luin jostain, että vauva näkee auringon valon oranssina. Miettiiköhän se siellä kohdussa, että mitäs nyt tapahtuu?? Mene ja tiedä. En aio netistä tarkistaa.
Meidän kissat on nyt ominut aivan totaalisesti vauvan babysitterin. Ne makaa siellä molemmat. Sylikkäin, päällekkäin, poikittain, erikseen ja yhdessä. Todella hellyyttävää. En raski ajaa heitä pois. Oli ehkä aika typerää jättää sitä tähän olohuoneeseen. Ne on nyt tottunut siihen, enkä usko että hyvää seuraa jos poistan ne siitä. Vauvalle vaan täytyy ostaa uusi. Kissat pitäköön omansa. On sitten catsitteri ja babysitteri. Kaikille omansa. Kissoja taitaa vaan lapsettaa. Siinä ne nytkin makailee, vierekkäin kuin rakastavaiset. Poika pitää käpälää tytön päällä. Suloista. Välillä vähän pestään vuorotellen toisiaan ja sitten taas nukutaan vierekkäin. Kyllä välillä tulee erimielisyyksiäkin ja useimmiten poika kissa ajetaan pois. Vähän kuin ihmiset. Mies on perheen pää, mutta naiset tehköön päällään mitä huvittaa;)
Seuraava sivu »