Haukotuttaa, venytyttää. Ei jaksais millään. Täytyis alkaa siivoamaan. Mulla oli eilen migreeni ja palvelu pelas paremmin kuin uskoinkaan. Tuli jädee ja ruoka, hellyyttäkin. Sanomattakin on selvää, että kaikesta hyvästä saa maksaa jonkin näköisen hinnan. Keittiö, kamalassa kunnossa. Kyllä näkee, että siellä on joku ammattitaidoton hyörinyt:) Ottaisin kuvan jos kehtaisin. En kehtaa. Tosin en nyt ala dissaamaan, kun oikeesti eilen oli aivan kamala olla, niin hienoa että kaikki tarpeellinen tipahteli sohvalle viereeni. Silloin kun on migreeni ei voi tehdä mitään, vessaan raahautuminenkin vaatii aikamoisia ponnistuksia! Nyt kun on raskaana, ei voi edes ottaa migreenilääkettä. Joten helpotusta ei ole luvassa tuntikausiin. Tänään onkin niin ihanaa kun ei päätä pakota. Jos vielä mun moottorikin käynnistyis ja sais siivottua sekä kaupassa käytyä. Vappusimat ja munkit on hakematta. Todellakin tänä vuonna sima on ihan oikeesti simaa. Meillä ei ole mitään suunnitelmia. Siis ollaan vaan kotona. Käsittämätöntä. En tiedä kenen elämää enää elän:) Kotona kiltisti vappu simaa juoden ja possumunkkia syöden. Että eiköhän tästä vapusta selvitä aika pienellä pahalla ololla;)
Hikee pukkaa!!!! Koko ajan, päivin oin, aamusta iltaan. En yhtään ymmärrä miten tulen kestämään tulevan kesän. Maha vielä todennäköisesti kasvaa ja olo senkun tukaloituu. Naisen elinkaaren on todennäköisesti suunnitellut mies. Olen siitä aika satavarma, kuten siitä, että monet naisten käyttämät tavarat on mies suunnitellut. Koska niillä tavaroilla vois suoraan heitellä vesilintuja, niiden huonojen käyttöominaisuuksien vuoksi. Kuitenkin jos asiaa ajatteleen niin, että mies olisi tämän naisen elinkaaren suunnitellut. Ensinhän tänne maailman synnytään. Siinä mielessä ei ole sukupuolella väliä, ulos sieltä tullaan rytinällä on sitten tyttö tai poika. Siitä se kuitenkin alkaa. Kuukautiset (mietitään no eikö ne jo ala, kyllähän niiden jo pitäisi tulla ja sitten kun ne tulee, toivoo, että ne voisi palauttaa lähettäjälle). Tämän hienon lahjan saamme pitää n. 40 vuotta. Vaihtelee, naisen mallista riippuen. Joillain sitkeimmillä kai ne on vielä 50-60 vuotta. Ei mulla mitään faktaa ole. Sitten saa ihan vapaaehtoisesti toki tämän armon lahjan saada synnyttää. Niin miksi just naisen? Tulis ne miehestäkin ulos. Ja jos raamattuun uskoo niin kai tämä sitten menee Eevan piikkiin, kun sen oli sitten pakko mennä sitä “omenaa” puremaan. Mutta söihän se pirun Aatamikin sitä, miten sitä rangaistiin??? Aatamin pitää maata sohvalla, juoda kaljaa, välttää siivousta, harrastaa, elää elämää ja hymyillä. Ois toi rangaistus passannut mullekkin varsin mainiosti. Sitte kun olet synnyttänyt kaikki pikkuihmiset, jotka olet toivonut. Alkaakin jo pian se surullisen kuuluista “mummo tauti” en tiedä oikeaa termiä. Samat oireet kuin raskauden hikee pukkaa vaiheessa. Lisäoireita toki on helakanpunaiseksi vetäytyminen ihan missä vaan. Kuuma, kylmä, jano jne.. ei ole siis helppoa sekään. Siitä tämä päätelmä: Mies loi naisen elinkaaren. Vauvasta, “mummo tautiin”. Tässä kohtaa voisin kyseenalaistaa tämän miehenlogiikan, koska naistenlogiikasta ollaan niin monia vitsejä väännetty. Siis mitä on miehenlogiikka? Järkiperäistä älykkyyttäkö? TODELLAKIN. Teoria pätee siis ainoastaan siinä tapauksessa, että 100% varmuudella se joka loi naisen elinkaaren olisi ollut mies. Todella huolissaan olen, jos se on ollut nainen.
Meillä on tänään 4-vuotis kihlapäivä! Aika menee armotonta vauhtia. Minut kihlattiin aika erikoisesti yöllä ja koska timanttiliikkeet ei ollut silloin auki. Ensi sormukseni oli mikäs muukaan kuin avaimenperän lenkki. Niin, tosi romanttista;) Sain toki aamulla kun kaupat aukesivat ihan kultaisen rinkulan, tavallisen, en halunnut muunlaista. Kultakauppias kovasti tyrkytti 10 000 dollarin sormusta, mutta miehen tiukka linja ja budjetti tulivat esteeksi tässä tapauksessa. Joo, eikä se ollut edes hieno. (joo joo, uskoo ken tahtoo)! Joka tapauksessa aina kihlapäivänä minulle tulee mieleen riita, en tosin muista mistä me riideltiin, ei kai siis ollut kovin vakavaa, mutta loppu tuloksena mieheni veti kihlasormukseni vessan pyntystä alas. (en varmastikkaan yllyttänyt yhtään)… Luoja, silloin olin varma, että otan seuraavan koneen suomeen ja elämä on loppu niinkuin suhdekkin. Pientä mykkäkoulua siinä taidettiin sitten viettää puolin ja toisin muutamia päiviä ja aloin jo leppyä kun lupailtiin uutta ja hienompaa sormusta. Mieheni ihmetteli kuitenkin, että jos kerran sanon että vedä se vaikka vessasta alas, niin enkö muka sitten tarkoita sitä? No en tarkoittanut, miehet ovat joskus kummallisia kun eivät ymmärrä ettei se mitä kiukuissaan sanoo välttämättä tarkoita juuri sitä mitä sanoo. Joka tapauksessa muutamia päiviä myöhemmin tulin suihkusta ja kuivailin itseäni. Katseeni kiinnittyi vessan pönttöön ja mitäs näinkään siellä kiilteli sormus! Ajattelin, että onpa mies typerään paikkaan uuden sormuksen laittanut, koska en välttämättä sitä olisi huomannut ja olisin sen vahingossa vetänyt alas. Mietin myös, että onpa tavallisen epäromanttista: uusi sormus rakas sulle, siellä vessanpöntössä. No kiittii ihan älyttömästi! Ongin sormuksen ja menin näyttämään, että löysinpäs, mutta ajattelitko, että saattaisin vetäistä sen tuonne putkistoon. Mies oli ihan ymmällään, eikä tajunnut mistä puhun. Vanha sormus oli todennäköisesti jäänyt jonnekkin jumiin (hajulukko tms.) ja jollain ihmeen tavalla tullut takaisin??? Näin me sitten päättelimme hieman isommassa porukassa. Aika mahdoton ajatus, mutta totta. Kerroin ystävälleni tapauksesta ja hän nauroi ja sanoi, että se on kohtalo. Ja niin kai sitten olikin. Joka kihlapäivä tämä tulee mieleeni, nyt nauran sille joka vuosi makeammin. Silloin kun tilanne tapahtui, en tainnut nauraa:) Hyvää kihlapäivää meille epäromanttisille vessanpönttö ihmisille! Täytynee tutkia vessanpönttö tänään joka kerralla varsin tarkasti, jos se mies olis vaikka mut yllättänyt;) LOL!
Toden totta, olen keksinyt mikä sairaus minua vaivaa. Rade eli raskausdementia. Oireet ovat hyvin samanlaisia kuin dementia yleensäkin, mutta sen lisäksi jäätelön yliannostaminen kehooni, suklaan ja lakritsin syönti (vaikka ei niistä aiemmin ole pitänytkään), jano ja hottikset (hiki tulee maatessakin) toimivat oireina niin ihanina. Juuri nyt poden sairauteni minttujäätelön aiheuttamaa yliannostus tilaa. Kaamee olo. Söin sitä järjettömän määrän. Tunnen kuinka olen irti kehostani, koska en voi olla siellä sisälläkään, kun on niin ähky. Ei kivaa ollenkaan. Se vaan sujahti niin helposti sisääni. En ajatellut seurauksia ollenkaan siinä jäätelön syömis huumassa. Veikkaan, että vauvalla on bileet, jotka sokeri on aiheuttanut. Ainakin sellainen jytke ja pauke mahassa käy, että oksat pois. Vauva ei ole vielä kovin iso, mutta kyllä potkut jo tuntuvat aika hurjan kovasti. Olin helsingissä 4d-ultrassa ja näin ihanan vauvamme. Isänsä näköinen mielestäni, jos siitä nyt sen enempää selvää sai. Aika hyvin kuitenkin. Sydämeni pysähtyi hetkeksi, kun painoarvio vauvalla tässä vaiheessa tulevaan synnytykseen olisi 4,5 kg. Kyllä, mietin sitä kuka sen synnyttää ja mistä kautta hän aikoo tulla. Onneksi painoarvio vielä tässä vaiheessa ei ole aivan varmaa. Sopia toivoo, ettei ihan tuota luokkaa, mutta ei kai se mahdottomuus ole, eipä hänen isänsäkään mikään pikku poika ole. Niin poikahan sieltä on tulossa, ei olisi ollut väliä olisi se ollut kumpi tahansa. Pääasia, että terve. Niinhän kaikki tietysti toivoo. Olin kyllä melko varma sukupuolesta jo ennen sinne menoa, koska olen koko raskauden ajan ollut varma että hän on poika. Koska en synnytä kuin poikia ja maailman tasapaino ei kestä kahta meikäläistä:) Verraten poikia on vanhempana helpompi höynäyttää ja pitää aisoissa, näin ainakin kuvittelen. Varmasti moni teoriani menee uusiksi kunhan lapsi on maailmassa. Ennen kaikkea hienoa on saada ikioma poika! Jota saa suukotella ja halailla mielin määrin. Ihan itkettää kun mietin kuinka paljon tuota pientä jo rakastan. Enemmän kuin mitään koko maailmassa. Kasva rauhassa rakas lapseni, siellä sydämeni alla. Kiitos kun valitsit minut äidiksesi!
Rakas mieheni. Olen luvannut vihkivaloissamme pukata sinua ylämäessä ja vierittää alamäessä. Rakastaa sairaana ja terveenä. Kestää oikkujasi ja kiukutteluasi. Tehdä silloin tällöin ruokaa ja joskus jopa rapsutella korvan taustojasi. Niin, minä olen sinun oma ihana peipisi. Vaimosi, aina vierelläsi kunnes kuolema meidät eroittaa. Ja vielä senkin jälkeen lupaan sinut etsiä. Nytpä olenkin kuullut huhuja ponnistuslahjasta, joka mitä ilmeisimmin on ameriikan mantereilla kekkastu ja koska olemme siellä tavanneet ja viettäneet ensi vuotemme, voimme surutta soveltaa käytäntöä myös täällä suomen maassa. Ponnistuslahjan saa kun synnyttää. Sen on varmasti joka nainen ansainnut koetuksen jälkeen. Eikä tämä odotus aikakaan ihan helppoa ole. Lapsesi kasvaa sisälläni n. 9kk:tta, joten olen varmasti ansainnut jonkin sortin timangin. Kyllä! Sen täytyy olla iso, jos päiväpalkka raskaudesta olisi vaikka n. 10e. Lahjan hintahan olisi vain vaivaiset 2700e. Eli mikään pikku rock ei tule siis kysymykseenkään. Ja kymppi päivästä ei ole paljoa. Kerron tästä jo nyt siksi, että voit alkaa säästämään ja suunnittelemaan. Tiedät myös sen, että rubiinit ovat minusta paljon mukavampia kuin timantit, joten sellainenkin käy vallan mainiosti. Saat itse päättää kumpi. Kiitos, rakas mieheni. Olen varma, että ymmärrät sairaalassa ojentaa tämän pienen paketin synnytyksen jälkeen, eikö totta? 
Usko minua, se on sen arvoista. Ymmärräthän seuraukset jotka sinua vaanivat jos paketti jää antamatta. Ystävällisin terveisin rakas vaimosi.
Olen koko elämäni ollut vakuuttunut siitä, että luontoäiti on tehnyt virheen siinä kohtaa, jossa jaettiin geeni joka määrää hiusten värin. Minulla on melkein mustat hiukset (luonnostaan). Ja kyllä moni on sitä mieltä, että niiden tulisi olla valkeat. Varsinkin mieheni. Siispä asiaan. Mun matka alkoi todella mukavasti, lähdin ajelemaan lahtea kohti ja vapaus tuntui takamuksessa. Pientä huolen poikasta aiheutti se, etten ollut koskaan aiemmin täältä uudesta koto kunnasta ajellut sinne. Tunnetusti minulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa. Ei siis kerta kaikkkiaan minkäänlaista. Siitä esimerkkinä ikean reissu, jolloin matkaa oli alle 10 km, mutta minun autoni mittari näytti perille päästyäni 100km. Joten ymmärtänette. Matka meni kuitenkin hyvin ja eksyinkin vain kerran. Pientä minulle. Hienoa oli olla kyläilemässä siellä. Matkani jatkui mäntsälään ja siitä sitten äidin kanssa tallinnaan. Luoja! Ihanpa ensimmäiseksi meille ilmoitetaan, että laiva myöhästyy. No ei siinä mitään. Lomalla ollaan, ei pikku myöhästymiset haittaa. Rennolla ottellaa liikenteessä. Kyllä tämä tästä. Sitten ilmoitetaan, että ryhmät kuljetetaan bussilla satamaan?? No ei koske meitä, ei me olla mikään ryhmä. Näin ainakin blondi ajattelee! Kunnes selviää, että joo kyllähän se meitä koskee myöskin ja joudumme odottamaan reilun puoli tuntia bussia. Joka sitten kuljettaa meitä 100m. Niin, tämänhän olisi voinut vaikka kävellä, eikö totta. Ihanasti kuitenkin, joku saksalainen mies täpötäydessä bussissa erehtyi luulemaan reittäni vaimonsa reidekseen ja hiveli sitä. No aina kiva kun joku hivelee, mutta ei kiitos tässä tilanteessa. Sanoin suomeksi, että se on mun reiteni. En tiedä miten, mutta äijä tajus ottaa kätensä pois. Vihdoin ollaan satamassa ja olen jo todella helponnut. Kunnes alamme etsiä uutta kylpylä hotellia, jonka pitäisi kaiken mukaan sijaita aivan sataman tuntumassa. No aivan. Huomaamme pian mistä olen suuntavaistoni perinyt. Äidiltäni. Emme löydä hotellia. Jonkin aikaa talsittuamme saan loisto idean. Tilataan taxi. Siten huolemme katoavat ja pääsemme vihdoin perille. Kerron taxille mihin olemme menossa ja hän tietää minne meidät viedä. Hienoa, vihdoinkin. Olemme hotellin respassa kirjautumassa sisään, kun respatäti sanoo: olette väärässä hotellissa. Kiva kiva. Tietenkin. Kävelemme ulos uuteen taxiin, jonka kuski sanoo: minä ihmetellä ensin naiset menee sisään ja sitten naiset tulla ulos. Juu, kyllä sitä ihmettelen minäkin. Kuski vakuuttaa tietävänsä paikan. Loistavaa. Hän vielä muistaa haukkua venäläiset kuskit, jotka eivät ymmärrä suomea. Sellainen se meidän aiempi kuski oli kuulemma ollut. Hyvä tietää, vaikka ei se mieletä enää lämmitä. Hotelli löytyy. Satamasta tosin oli vain n. 200m sinne, että tällä suuntavaistolla on ajeltu taksilla ja kävelty kilometrejä. Menemme kirjautumaan sisään. Respan kaunis nuori nainen sanoo ensin äitini nimen ja sitten minun. Joka vääntäytyykin nimeksi Karvainen. Enää en kestä, vaan repän nauruun jota jatkuu tovin, en saa papereita täytettyä. Respaakin naurattaa, kun varmaan tajusi mitä tämä tarkoittaa. Pääsemme lopulta hissiin. Tarkoitus on mennä 3 kerroksenn, mutta 2 kerroksessa joku pappa sanoo mulle, että te jäätte tässä pois. Ihmettelen hetken, mutta no en ajttele sen tarkemmin. Rappusia kävellessäni kiroan papan alimpaan …….., mutta olisihan minunkin pitänyt tajuta etteihän se voi millään tiettä missä meidän pitää jäädä. Lopulta kuitenkin ollaan huoneessa. Kiitos. Muuten tallinnassa menee mukavasti. Tosin kylpylä oli aika pettymys, varsinkin 5 saunan saunamaailma, jossa ns. suomalainen sauna oli jääkylmä, mutta ei siitä sen enempää. Suomalainen on kai tottunut katinkultiin yms. kylpylöihin. Hienosti sieltä kuitenkin pääsemme kotiutumaan. Loppu reissusta tapaan vielä miehen siskoa ja siskontytärtä. Hauskaa oli, heidän seurassa kyllä viihtyisi pitempäänkin, mutta on jo aika lähteä kotiin, tulihan sitä jo puolitoista viikkoa oltua poissa. Kotona odottaa kiltti mies ja vielä kiltimmät kissat. Perheemme on kasvanut kotiteatterin ja television verran. Valvomattomien silmien alla on hyvä tehdä elektroonisia hankintoja. Joita meillä pursuaa joka tuutista ja kaapista. Niitä on paljon. Konsoleista sähköjontoon. Näkisittepä vaan! P.S Lähden ostamaan vaalennusaineen.
No ei, ei enää. Ennen kyllä. Hurjassa nuoruudessa. Silloin kai oli kuviot hieman erit. Ei todellakaan oltu äidin kanssa kylpemässä tai nähtävyyksiä turistibussissa katselemassa. Teini-iässä en voinut mennä edes kauppaan hänen kanssaan, koska hävetti. Niin haloo!! Mikä? En tiedä, jotain teini angsteja. Se oli silloin ennen. Aikaan, jolloin olin yksin. Vailla vastuuta muista kuin itsestään. Nyt on toisin. Kaikkea kestää oman aikansa, eikös totta. Kasvaa täytyy. Silti pieni ääni sisällä miettii onko pakko aina luopua jostain saadakseen tilalle vastaavasti jotain? Olen vakuuttunut, että on. Ei voi olla perheellinen ja sinkku. Toisaalta en ehkä edes jaksaisi mennäkkään ihan samoin kuin ennen, sanotaanko kymmenen vuotta sitten. Olisi kuitenkin mielenkiintoista elää yksi päivä sitä elämää, koska paljon unohtaa. Ja aika kultaa muistot. Olen onnellinen tekemistäni valinnoista. Kaikkea voi kokeilla ja jotain täytyy oppia. Hmm.. Kuinka syvällistä:) Nyt reippailemaan ja reissusta raportoin kunhan tässä ehdin.
Mistähän se johtuu, että joidenkin ihmisten kanssa pystyy olemaan todella vapautuneesti ja toisten kanssa SO NOT? Meillä oli pääsiäisenä näitä SO YES tyyppisiä ihmisiä. Oli hulvattoman hauskaa. Kukaan ei stressannut mistään, syötiin silloin kun oli nälkä, ei itketty pölypalloja nurkissa. Enemmänkin naurettiin talon retrohenkistä suhtautumista siivoukseen:) koska on sanomattakin selvää, että kun talon väki kolmin kertaistuu, siisteyttä on vaikeampi harrastaa.. Näin ainakin vakuuttelin itselleni, koska imuri oli arestissa pari päivää. Pariskunnalla on kaksi lasta, tyttöjä molemmat. Toinen on 15-vuotias ja nuorempi 7-vuotias. Oikein ihania molemmat. Nuoremmalta tulikin sellaisia kommentteja välillä, että kyllä sain repeillä useampaankin otteeseen. Paras minusta oli kommentti kun tytöt pelasivat pleikkaa ja nuorempi tietysti halusi hetimiten pelata. Vanhempi yritti selittää, että peli on aika vaikea jne.. No eihän se nuoremman tahtia haittannut, hän oli vakaasti sitä mieltä, että kyllä hän osaa. Ja mielestäni voihan sitä kokeilla, ei se maailmaa kaada jos ei pääse kenttää läpi. No aikansa keskustelua kuunnellen, äiti pääätti puuttua asiaan ja sanoi vanhemmalle, että anna nuoremman pelata. Vanhempi jupisi jotain, jonka pienempi tietenkin toisti äidille. Äiti sanoi vielä kerran vanhemmalle, että nyt annat sen ja heti. Vanhempi jupisi jotain, johon nuorempi sanoi: SE ON SYNNYTTÄNYT SUT, KUNNIOITA EMÄNTÄÄS!!!! Voi luoja kuinka repesin, se oli oikeesti niin koominen tilanne ja hyvin sanottu että… Lapsen suusta sen totuuden siispä kuulee. Kaikkien, jolla on äiti tulisi kunniottaa emäntääs. LOL!
Ja sitten toisaalta on semmoisia vieraita, että viikkoa ennen alkaa päätä särkemään ja miettii, että onko niitten pakko änkee meille! No, onneksi näitä tapauksia ei ole montaa. Mutta kyllä niitäkin on. Varsinkin itsellä on nykyään sellainen olo, ettei jaksa just kattella yhtään sellaisia naamoja joiden seura oikeasti ei kiinnosta. No asiasta kolmanteen, oon huomenna lähdössä reissuun, kiertelen tuttavien luona ja sitten pariksi päiväksi kylpylään ottamaan hoitoja ja rentoutumaan äidin kanssa!!! Täytyy muistaa, että se on synnyttänyt mut ja kunnioittaa emäntää:) Oma äitini onneksi on mielestäni kunnioitukseni ansainnut. Raskauden aikana olen huomannut, että äidistä on tullut vieläkin tärkeämpi (jos mahdollista). Ja äiti on ehdottomasti alkanut hemmottelemaan minua kaikenlaisilla reissuilla ja hoidoilla;) luulen, että hemmottelu tosin johtuu enemmänkin siitä, että kun minä voin hyvin, niin vauva voi hyvin. Hieman olen havainnut äidissäni pieniä sekoilun merkkejä, mutta sallittakoon hänelle. Tämä on se ensimmäinen ja todennäköisesti se viimeinen joka minussa kasvaa! Ja veljeni ei varmaan ihan lähiaikoina ole isäksi ajatellut ryhtyä? Se on oikein sanon minä, lisää vaan mulle:) HEMMOTTELUA TARVITSEE HÄN. P.S Lahti, Mäntsälä, Helsinki, Tallinna, monellako särkee päätä??? Olen tulossa.
Meillä asuu kaksi kissaa. Nipsu ja Killi. Tyttö ja poika. Jostain kumman syystä kissat nukkuvat päivisin ja ovat sitten vastaavasti osan yöstä jalkeilla. Ei tietenkään koko yötä, mutta ehkä 2-3 tuntia. Kissat rakastaa nukkumista ja syömistä. Ainakin meidän hienot 3o euron rotukissat. Killi loukkaantuu kun sanon hänelle noin, mutta Nipsu kestää sen kuin nainen ja ei ole moksiskaan. Muutenkin poikapuolinen kissamme on se neitimäinen? En tiedä miksi? Se on arka ja nukkuu vaatekaapissa, mikä taas minusta on super ärsyttävää, koska kaikki vaatteet ovatkin sitten ihan karvoissa. Killi katselee enimmkseen minua alta kulmien ja ei tule syliin ellei ole aivan pakko. Miestäni hän sen sijaan rakastaa yli kaiken ja hän myös kommunikoi miehen kanssa ihan ihmeellisillä äänillä. Jotkut tuttavamme ovat sanoneet, että mies ja kissa muistuttavat eleiltään toisiaan??? Onko se mahdollista? On kai. Yhtä laiskoja ainakin, jos muuta en keksi. Vastaavasti tyttö kissa rakastaa minua, nukkuu päälläni, tulee luokseni ja juttelee minulle. Yhtä kaikki rakastan molempia. Mutta ne yölliset menot, niitä täytynee alkaa rajoittaa jollain tavalla. EI siksi, että se minua häiritsee. Olen sikeä uninen etten herää juuri mihinkään. Kissat kuulemma säätää öisin paljon. Rapsuttelevat paikkoja, juoksevat rallia, hyppii päällä, puree varpaita, maukuvat ja sen sellaista. No, en todellakaan tiedä. Mulla ei oo mitään hajua. Mä nukun! Mitä meillä öisin siis tapahtuu?? Mies ja kissat valvovat. Tuleva mamma nukkuu. Toivottavasti luonto äiti on kuitenkin sen jotenkin järjestänyt niin, että minä herään sitten yöllä kun vauva herättää. Jos en, niin kai sitten miehen on vain imetettävä. En keksi muuta vaihtoehtoa. Se on näin. Mieheni pitää kasvattaa rinnat, joista tihkuu maitoa. En vielä tiedä kuinka sen hänelle kerron, mutta jos ostaisin muutaman oluen hänelle ja sitten kun mies on maistissa kerron asiasta hänelle. Uskon, että homma menee läpi pienellä kännilla, joten nou hätä. Homma klaari ja asia ratkaistu. Minä aion edelleenkin nukkua meillä öisin.
Pelasimme eilen mieheni kanssa nintendon wii play peliä. EN olisi pelannut, jos olisin tiennyt seuraukset! Kaikki alkoi siitä kun kävimme pelejä peli kerrallaan läpi. Ensimmäiset muutamat hassut pelit eivät tuottaneet minkäänlaista mielenjärkyntää, no ehkä hieman nauratti ne ukkelit niissä mutta muuten meni oikein hyvin. Mutta sitten pääsimme kohtaan , jossa pelattiin biljardia. Sinäänsä siinä ei ole mitään hassua, mutta kun mies sain osuman palloon ja se meni pussiin, kone ilmoitti jotain tämän tapaista kuin BALL SHOT/jokin S:llä alkava sana, en muista sitä nyt tarkkaan, eikä se ole niin oleellistakaan. Minullehan tietenkin tuli mieleen, että tässä olisikin oiva tilaisuus antaa miehelleni intiaani nimi (minusta on hauskaa antaa ihmisille intiaani nimiä) joka olisi: BALL SKUNK. Kun muodostin lauseen päässäni, se iski kuin salama. Tajusin, että sehän mielestäni on suomeksi PALLIT HAISEVAT! Ja siitä se sitten alkoi. Aivan kamala kohtaus. Nauroin. Nauroin hysteerisesti. Nauroin ja en saanut henkeä… Pelkäsin kuolemaa. Sitten alkoikin itkettämään. Kyyneleet tuli, mutta jatkoin tietysti myös nauramista. Tapahtui myös kaksi asiaa, mistä en voi kirjoittaa, mutta sanotaan näin, että mieheni sanoi monesti mene vessaan. En tietenkään mennyt , koska en halunnut kuolla yksin vessassa. Ja kokoajan itkin, nauroin, pidättelin, en saanut happea. Olin varma, että en selviä tästä. Ehkä kymmenen minuutin kuluttua, aloin toipua kuolemastani… En kokonaan, vaan pikkuhiljaa pysytin lopettelemaan ajatukseni haisevista palleista ja siten myös kaikki oireeni alkoivat tasaantumaan. Helpotti! Koko illan kuitenkin nikottelin, koska ajatus hiipi väkisin mieleeni silloin tällöin. Sama kohtaus ei onneksi toistunut kertaakaan, toivon ettei koskaan tule toistumaankaan.. Haisevat pallit ovat siis sekä iloinen, että vaarallinen yhdistelmä!!! Pitäkää varanne, antaessanne intiaani nimiä…
Seuraava sivu »